       Diiva ja pojat. By Ilkka Karisto.
Published in Image magazine in November 1995 (Issue 9/05.) www.image.fi
Scans provided by Afrodite
Diiva ja pojat
Teksti: Ilkka Karisto.
Nightwish-yhtye päätti lokakuussa puolentoista vuoden maailmankiertueensa omintakeisesti. Yhtye lumosi faneja Brasiliassa, poseerasi pankin jättimainoksissa, esiintyi Hartwall Areenalla pääministerille ja 11 000 muulle ihailijalle – sekä erotti keulakuvansa, laulaja Tarja Turusen. Image seurasi lopun alkua Nightwishin kiertueen viimeisellä viikolla Brasiliassa.
Kun Antonio Guimares Junior, 31, matkusti viime vuonna kotoaan Brasiliasta lomalle Thaimaahan, hän joutui odottamaan Frankfurtin lentoasemalla koneenvaihtoa kuusi tuntia. Junior marssi infopisteeseen kysymään, ehtisikö siinä ajassa junalla Helsinkiin ja takaisin.
”Halusin nähdä maan, josta Nightwish tulee”, hän selittää sänkynsä laidalla ja nauraa kehnolle maantiedon tuntemukselleen.
On lokakuinen lauantai-iltapäivä Dr Alcides Cruz -kadulla Porto Alegren kaupungissa, ylemmän keskiluokan asuinalueella, aidatun kerrostalon sisällä.
Junior on ollut Nightwish-fani vuodesta 1998 lähtien. Hän esittelee tietokoneensa ruudulta valokuvia, joita hän on napannut yhtyeestä Brasiliassa: Kitaristi Emppu Vuorinen ja rumpali Jukka Nevalainen lentokentällä. Kosketinsoittaja Tuomas Holopainen McDonald’sin pöydässä. Laulaja Tarja Turunen Porto Alegren keskustan ihmisvilinässä Mäkkäristä ostettu limu kädessään. Basisti Marco Hietala poseeraamassa fanien kanssa hotellin aulassa.
”Kuvat ovat vuodelta 2002. Silloin kaikki oli hyvin erilaista. Kukaan Brasiliassa ei tuntenut Nightwishiä, he kävelivät täällä vapaasti kaduilla”, Junior sanoo.
Nyt on toisin. Nightwish, Kiteellä perustettu, melodista heviä ja klassisista laulua yhdistävä suomalaisyhtye, on Brasiliassa supersuosittu. Yhtye on saapunut juuri maahan esiintyäkseen Live ’N’ Louder -festivaaleilla Porto Alegressa ja São Paulossa, ja fanit seuraavat soittajia joka paikkaan.
Junior on menossa tänä iltana tyttöystävänsä Mirelle Candeloron kanssa katsomaan yhtyeen konserttia. He valmistautuvat iltaan käymällä läpi valtavaa cd-kokoelmaansa, joka kattaa kymmeniä Nightwishin livetaltiointeja.
Junior esittelee yhtä ylpeydenaihettaan, internetistä imuroimaansa äänitystä, jossa suomalaiset hevimuusikot esittävät joululauluja.
Ensiksi kuunnellaan tietysti Nightwish-basistin Marco Hietalan tulkitsema Varpunen jouluaamuna. Sitten vuorossa on Suburban Triben Ville Tuomen punkahtava Nisse-Polkka:
On villiä melskettä, helinää, heskettä pienten tiukujen,
on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten.
Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangella loistaen,
kun kaikki nyt juhlahan kulkunsa suuntaa, arvannet kai sen.
Kas nythän on joulu, ja nythän on joulu...
Rockfanius saa aikaan ihmeitä.
Paikalle saapuu lisää ihmisiä – Juniorin tuttuja Porto Alegren Nightwish -fan clubista, joka kokoontuu kerran viikossa keskustelemaan intohimostaan.
Junior tuntuu tietävän Nightwishistä ja sen historiasta kaiken mahdollisen, aina vuosien takaisten Suomen-keikkojen päivämääriä myöten. Nämä viisi suomalaista muusikkoa ovat hänen elämänsä suurimmat sankarit. Hän on tatuoinut yhtyeen nimen käsivarteensa.
Entä kuka on Juniorin suosikki Nightwishissa?
”Kaikki jäsenet ovat yhtä tärkeitä. Yhtye ei olisi sama, jos joku lähtisi pois.”
’Olen juoppo kanttori Kiteeltä!” Tuomas Holopainen julistaa utuisin silmin nojatessaan hotelli Mercure São Paulo Paulistan aulabaarin tiskiin. Pitkähiuksisen kosketinsoittajan ympärillä parveilee kolme nuorta ja kaunista, avonaisiin toppeihin pukeutunutta naista.
Holopaisella on aikaa nostaa lasia ja naurattaa naisia, sillä Nightwishin lehdistötilaisuus on peruttu. Miksi?
”Tarja on väsynyt. Saa painaa lehteen!” Holopainen tuhahtaa.
Todella: luksushotellin puupaneloidussa baarissa kaljapulloja kumoavaan kovaääniseen suomalaisseurueeseen kuuluu jos jonkinlaista nappulanvääntäjää, mutta yhtyeen keulakuvaa ei näy.
Kitaristi Emppu Vuorinen valittaa nälkäänsä.
”Alkoholisti saa 70-80 prosenttia ravinnontarpeestaan nestemäisessä muodossa”, basisti Marco Hietala valistaa.
Ulkona, tummennettujen ikkunalasien takana odottaisi 18 miljoonan asukkaan metropoli, mutta kukaan ei halua poistua hotellilta. Seuraavaksi aamuksi on tosin järjestetty puolen tunnin kaupunkikierros – helikopterilla.
Holopainen sytyttää tupakan ja vilkaisee kelloa.
”Kaksikymmentä yli seitsemän, ja mulla on sellainen olo, että se on kaksikymmentä yli kaksi yöllä. Vittu, huomenna mä oksennan sieltä kopterista koko São Paulon päälle”, hän sanoo ja poistuu kohti huonetta numero 609. Siellä on kuulemma tarjolla ilmaisia juomia.
Marco Hietala ja kitarateknikko Antti Toiviainen jäävät aulabaariin vertailemaan kiertuekokemuksiaan.
”Bogotassa hotellin edessä oli panssarivaunu ja sotilaat rynkkyjen kanssa. Meille sanottiin, että hotellista ei kannata poistua, että tässä maassa tapahtuu 99 prosenttia kaikista maailman kidnappauksista. Ei kyllä sitten poistuttukaan”, Hietala sanoo.
Mitä metatason kiertue-elämää: rokkiyhtye istuu hotellin baarissa muistelemassa sitä, kuinka he ovat istuneet hotellin baarissa.
Nightwishin puolitoista vuotta jatkuneesta maailmankiertueesta on jäljellä enää kolme konserttia. Hietala kertoo kaipaavansa perheensä luo Helsingin Vuosaareen. Mutta kyllä hän vielä viikon aikoo jaksaa rokkielämää.
”Born to be wild – paitsi kotona. No, missä mulkut kuhnaa? Baariin, baariin! Pitäisi saada rähinä päälle”, Hietala, 39, uhoaa.
Samassa Tarja Turunen ja hänen argentiinalainen aviomiehensä, Nightwishin kiertueilla mukana matkustava Marcelo Cabuli astuvat ulos hissistä. He eivät tervehdi baarissa istuvia bändin jäseniä.
Tavallinen tiistaiaamupäivä São Paulon ydinkeskustassa, Republicca-aukion laidalla. Ihmisiä on jumalattomasti. Pukumiehiä, vanhuksia, korkokenkäkaunottaria ja hiphoppareita mustissa pipoissaan. Valkoisia, mustia, ruskeita ja paljon japanilaissiirtolaisia. Toimettomia taksikuskeja, teiniäitejä, koululaisia, poliiseja, kullankaupustelijoita ja ovensyvennyksiin käpertyneitä paljasjalkaisia kodittomia.
Pitkäpartainen saarnamies kävelee edestakaisin, läpsii kämmenellään Raamattua ja julistaa maailmanloppua vuodelle 2026.
Kaksikymppinen Adriana Vitor sulautuu joukkoon mainiosti, vaikka hänen tyylinsä herättäisi missä tahansa muualla huomiota: mustat maihinnousukengät, lyhyehkö musta hame, pinkit verkkosukkahousut, musta bändipaita, mustaksi värjätyt hiukset ja silmien ympärillä kajal-kerros, joka riittäisi keskivertonaisen arkikäyttöön kuukausiksi. Nightwish-fani, tietysti.
”São Paulo on Brasilian metallimusiikin pääkaupunki”, Adriana sanoo istahdettuaan homobaarin nurkkapöytään. Hänen kätensä viuhtovat innosta ilmassa. Seuraavana päivänä hän näkee vihdoin Nightwishin elävänä. Hyvän paikan varmistaakseen hän aikoo mennä jonottamaan stadionin portille jo aamukahdeksalta.
”Olen odottanut tätä niin kauan, yli kaksi vuotta. Tavallaan on epäreilua, että näin pitkän odottamisen jälkeen kuulee bändin soittavan vain puolitoista tuntia. Ja lippukin maksoi paljon, opiskelijoille 50 realia (n. 20 euroa), mutta asia on niin, että jos rakastaa jotain yhtyettä, sitä laittaa vaikka kaikki rahansa lippuun.”
Parikymppinen Adriana opiskelee päivisin arkkitehtuuria, iltaisin ja viikonloppuisin hän työskentelee lentoyhtiö Varigin lipputoimistossa. Hän on syntyperäinen sãopaulolainen, paulista, keskiluokkaisen perheen tyttö, joka on kasvanut iloisten sambarytmien tahdissa.
”Brasilialaiset ovat aina olleet hyvin alttiita ulkomaisille vaikutuksille. Jos näemme jotain, josta pidämme, omaksumme sen nopeasti”, Adriana selittää synkän suomalaismetallin suosiota Brasiliassa.
Nightwish alkoi menestyä Brasiliassa, kun se pääsi paikallisen MTV-musiikkikanavan voimasoittoon. Sieltä Adrianakin yhteen bongasi kaksi vuotta sitten. Ensimmäisenä hän kiinnitti huomiota Tarja Turusen poikkeukselliseen ääneen.
”Istuin sohvallani, katselin telkkaria ja ajattelin, että mitä tämä nyt on? Se oli uskomatonta. Ja ne vahvat, kauniit melodiat... yleensäkin pidän metallimusiikista juuri hienojen melodioiden takia. Ne tuovat minulle nautintoa. Suljen silmäni ja kuuntelen, uppoudun siihen musiikkiin. Me brasilialaiset sanomme sitä ’matkustamiseksi’. Mutta juuri naislaulaja tekee Nightwishistä erityisen, ja hänen erikoinen äänensä.”
Trinta segundos, nuori naisohjaaja kuuluttaa MTVBrasilin studiossa. Kaikki on valmista suoraan lähetykseen.
”Pitäisköhän pierasta?” Emppu Vuorinen kysyy.
”Joo, täräytä kunnolla heti, kun punainen valo syttyy”, Jukka Nevalainen kehottaa.
”Vai tehdäänkö silleen, että sä pyllistät kameralle, pieraset ja me Jukan kanssa kustaan ristiin”, Marco Hietala jatkaa.
Tarja Turunen ja Tuomas Holopainen, vanhat luokkakaverukset Kiteeltä, seisovat vieressä hiljaa mikrofonit käsissään. Heitä ei hymyilytä.
Nuoren vaaleahiuksisen naisjuontajan kysymykset odottavat valmiina lukemista monitorissa.
Tervetuloa haastatteluun, Nightwish. Te tulette kaukaisesta ja kylmästä maasta. Miltä tuntuu olla nyt ensimmäistä kertaa Brasiliassa?
”Olemme täällä itse asiassa neljättä kertaa”, Turunen korjaa. ”Brasiliaan on aina kiva tulla, olemme aina tykänneet soittaa täällä. Ja brasilialaiset fanit ovat tietysti todella fanaattisia ja hienoja.”
Myös Holopainen ja Hietala vastaavat kysymyksiin. Etenkin Holopainen jaksaa vastata tyhjänpäiväisiinkin kysymyksiin punnitusti, ytimekkäästi ja hauskasti. Hänellä on tietysti kokemusta: Nightwishin kappaleiden säveltäjänä ja sanoittajana hän hoitaa valtaosan haastatteluista. Ennätys on 28 haastattelua päivässä.
Haastattelu keskeytyy Bon Jovin kappaleen ajaksi. Yhtye tappaa aikaa keskustelemalla Matti Nykäsen viimeisistä toilailuista ja ihmettelemällä sitä, miksi he näyttävät tv-ruudussa niin ”taunoilta”.
”Hitto, olisi pitänyt mainita Jaakko Teppo, kun se kysyi, mitä musiikkia me ollaan viime aikoina kuunneltu”, Marco Hietala sanoo.
”Tarja, sähän olisit voinut sanoa, että sun nimi pitää ääntää Jormaksi. Jorma Turunen”, Vuorinen keksii.
Turunen hymähtää väsähtäneesti ja kääntyy sitten miehensä puoleen. Haastattelu jatkuu: Brasilian keikkojen jälkeen soitatte vielä yhden konsertin Helsingissä, jonka jälkeen pidätte taukoa. Mitä aiotte tehdä?
”Varmaan nukun ensin viikon. Vietän aikaa perheeni kanssa, ja aion matkustaa Thaimaahan sukeltamaan”, Holopainen vastaa.
”Mitä? Aiotko? Niin minäkin!” Turunen huudahtaa.
Tässä työyhteisössä ei taideta vaihtaa kuulumisia kovin ahkerasti.
Holopainen jatkaa: ”Jatkan tietenkin uusien biisien säveltämistä. Kaikilla bändin jäsenillä on myös omia sivuprojekteja.”
Juontaja kääntää portugaliksi: Tuomas kertoi, että tauon aikana hän aikoo säveltää uutta materiaalia ja että kaikki Nightwishin jäsenet tekevät verkkosivuja. Seuraava kysymys: Nyt kun olette täällä Brasiliassa ensimmäistä kertaa...
Nightwishin pakettiauto 11.10. klo 18.12 jossain päin São Pauloa: ”Hei kattokaa tota hautausmaata! Siinä on mausoleumi poikineen.”
”Riittäisi satanisteille töitä.”
Nightwishin pakettiauto 11.10. klo 20.45 jossain päin São Pauloa:
”Tossakin on hotelli. Mennäänks ens kerralla siihen, säästettäis aika paljon rahaa.”
”Joo, torakat varmaan juoksee seinillä.”
”Se onkin viiden torakan hotelli.”
Takapenkillä istuva Tarja Turunen tirskahtaa ja kääntää vitsin vieressä istuvalle miehelleen:
”Not five star hotel but five cockroaches’ hotel.”
Cabuli ei sano mitään.
Nightwishin pakettiauto 11.10. klo 20.57 jossain päin São Pauloa:
”Tuolla on tommonen ruusunmyyjä. Avaa ikkuna, avaa ikkuna! Hei äijä, ota kynä! Saat sen, kirjanpitoa varten.”
Turunen tirskahtaa taas.
”Voi ei”, häneltä pääsee.
Nightwishin pakettiauto 11.10. klo 21.49 jossain päin São Pauloa, nyt ilman Turusta ja Cabulia, jotka jäivät hotellille:
”Hietalakin on jo niin vanha mies, että sietäis mennä kaappikellontekokurssille.”
”Vittu, mä teen kaappikellon sun kasseista, niistä saa ainakin hyvät punnukset. Ja siinä kellossa viisari sojottaa ympäri vuorokauden kello kuuteen!”
”Viime yönä aika monen viisari taisi osoittaa ihan muualle kuin kello kuuteen.”
”No hei, eihän järvikään soutamalla kulu.”
Nightwishin pakettiauto 11.10. klo 22.12 jossain päin São Pauloa:
”No nyt me ollaan vissiin eksytty.”
”Ei ne bileet ainakaan täällä ole. Täähän on jotain puolislummia.”
”Kattokaahan tuota mummoa, ui-jui-ui, aikamoiset Navarron tykit. Taitaa olla liikkeellä ansaintamielellä.”
”Tää kuski sanoo, että autossa on liikaa ihmisiä.”
”Nytkö se sen huomasi? Eihän me olla ajettu kuin puoli tuntia.”
”Paina nyt vaan sitä kaasua, vitun hylje!”
Vitsiä vääntävät pääasiassa yhtyeen miksaajat ja muu henkilökunta, muusikot ovat hiljempaa. Tuomas Holopainen ei sano mitään, tuijottaa vain ajatuksiinsa vaipuneena ulos ikkunasta.
Dannyn näköinen nahkatakkimies viskoo lusikalla sokeria naamaansa ja niistää sitä sieraimiinsa kuin kokaiinia.
”This is rock ’n’ roll! This is rock ’n’ roll!” hän karjuu kiilto sekavissa silmissään ja säntäilee levottomana edestakaisin Universal-levy-yhtiön tiloissa. Toisessa kädessään hänellä on kakkulapio.
Hän on James Kottak, Scorpionsin rumpali.
Scorpions? Vuonna 2005?
Kyllä, ja he ovat illan tähtiä. Heillä on mukanaan – Mein Gott! – omat turvamiehetkin.
Ollaan kutsuvierasjuhlissa, jonne ovat saapuneet Scorpionsin ja Nightwishin lisäksi muutkin Live ’N’ Louder -festivaalin esiintyjät: Rage, Shaaman, Destruction, Dr Sin, Tuatha de Danann sekä toinen suomalaisbändi 69 Eyes. Huhujen mukaan kemuissa pitäisi olla myös parikymmentä Brasilian Playboyssa esiintynyttä mallityttöä. Eipä näy.
Kottak ryntäilee väkkäränä seurueesta toiseen kakkulapio kädessään. Hänen suunsa käy tauotta. Miesparka on kovin sekaisin.
69 Eyesin rumpali Jussi69 tunkee Kottakin viereen, tarttuu tätä kaulasta ja alkaa sylkeä olutta ilmaan. Kottak ulvoo kuin olisi saanut elämänsä orgasmin.
”This is rock ’n’ roll!”
Scorpionsin rotevat turvamiehet työntävät ihmisiä sivummalle kuin hysteriaa peläten, vaikka ollaan kutsuvierasalueella, jossa kahden päihtyneen rumpalin sekoilua on todistamassa vain muiden yhtyeiden muusikoita sekä joukkio hyvin juotettuja toimittajia.
Vip-vieraan osa ei selvästi ole São Paulossa sen kummallisempi kuin Seinäjoen Törnävänsaaressa Provinssirockin aikaan: karu tehdashalli, ilmaista viinaa kertakäyttömukeista ja pitkät vessajonot.
Nightwishin pojat ovat vetäytyneet nurkkapöytään. Tarjoilijat kantavat heidän eteensä oluttölkkejä, caipirinhoja sekä rasvaisia kanankoipia. Ympärillä parveilee joukko kauniita naisia – tuttuja kasvoja hotelli Mercure São Paulo Paulistan aulabaarista.
Mukana on myös yhdeksän hengen crew, joka sisältää kahden managerin lisäksi teknikoita, miksaajia ja valomiehen.
Vain Tarja Turusta ja Marcelo Cabulia ei näy paikalla.
Pian James Kottak löytää tiensä Nightwishin luo. Hänellä on kovasti asiaa, hän jankuttaa, että yhtyeen olisi muutettava Los Angelesiin. Hän yrittää puskea päällään Holopaista nurin ja tahtoo kaivaa kakkulapiolla Marco Hietalan hampaiden väliä.
This is rock ’n’ roll.
Niin kai sitten.
Valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut Tarja Turunen istuu hotelli Mercure São Paulo Paulistan ensimmäisen kerroksen käytävän päässä, kulman takana, katseilta suojassa.
Turunen on tullut tunnetuksi murretta vääntävänä mutkattomana karjalaistyttönä, mutta viime aikoina hänen on huhuttu diivautuneen.
Tänään hän vaikuttaa kuitenkin iloiselta ja avoimelta – mutta avoimuuden rajat tarkasti tiedostavalta: ei hänen suustaan yhtään sammakkoa lipsahda.
Tyypillinen tähti siis.
Sibelius-Akatemiassa klassista laulua opiskellut Turunen ei sävellä tai sanoita Nightwishin musiikkia, eikä hänellä ole ollut tapana käydä treenikämpällä harjoittelemassa uusia kappaleita ennen studioon menoa. Silti juuri hän on noussut maailmankuuluksi, selvästi tunnetummaksi kuin yhtyeen muut jäsenet.
Marcelo Cabuli tulee kertomaan, että aulassa odottaa joukko faneja, jotka ovat kytänneet hotellilla jo kolme päivää. Turunen lupaa ottaa heidät vastaan piilopaikassaan heti haastattelun jälkeen.
”Keikat alkavat yleensä aika myöhään, noin kymmenen aikaan, ja sä joudut olemaan silloin parhaimmillasi”, Turunen kuvaa olotilaansa. ”Sehän on ihan perverssi tilanne. Koko päivä menee ihan horroksessa. Odotellaan jumaliste, odotellaan koko päivä.”
Hän kuluttaa aikaa pääasiassa omassa hotellihuoneessaan lukien ja televisiota katsellen. Tai sitten hän käy uimassa tai hieronnassa.
”Täällä en ole päässyt lainkaan hotellia pidemmälle. Varsinkaan näissä Etelä-Amerikan maissa en lähde yksin minnekään, mieheni on aina mukana. Onhan mulla tietysti toinen koti Buenos Airesissa, ja kyllä mä siellä liikun yksinkin, mutta fanit tiedostavat, että asun siellä. Se on erilaista minullekin, kun ei olla kiertueella.”
Turunen on ainoa Nightwishin jäsenistä, joka kiertää maailmaa puolisonsa kanssa. Pariskunta viettää lähes kaiken aikansa yhdessä, ja paljolti muusta bändistä erillään.
”Meillä on vähän eri intressit”, Turunen sanoo hymyillen. ”Pojat tiedostavat, ettei mua hirveästi kannata odotella bilettämään. Enkä voisi ääneni takia mennäkään. Krapulassa pystyy kai soittamaan kitaraa, mutta mä en todellakaan pystyisi laulamaan. Ja kyllä mä aina kiertueen jälkeen olen omasta puolestani iloinen, kun katson noiden poikien turvonneita naamoja ja vertaan omaani. On siinä muutama ryppy vähemmän.”
’Jengi ei aina ymmärrä, kuinka paljon tässä työssä on odottelua, aina lentokentiltä lähtien”, Tuomas Holopainen huokaa Nightwishin backstage-kopissa. Hän on nostanut jalkansa peilipöydälle ja selaa tylsistyneen oloisena paikallista musiikkilehteä.
”Alkuaikoina sitä jaksoi lähteä kiertelemään paikkoja, heräsi ihan innoissaan kuudelta aamulla ja lähti jonnekin Notre Damelle, mutta nykyään aika menee lähinnä hotellin aulabaarissa hengaillessa.”
Nightwish on tehnyt puolentoista vuoden aikana 150 keikkaa. Se tarkoittaa satoja hotelliöitä, hotelliaamiaisia, hotellibaareja, hotellissa päivystäviä faneja, hotellin auditoriossa järjestettäviä lehdistötilaisuuksia... Hotellikuolemaa.
Esiintyminen kestää vain 90 minuuttia kerrallaan, mutta sitä odotellaan usein päiväkausia tiloissa, joissa on tarjolla alkoholia.
Useissa kaupungeissa on käyty ennenkin. Nähtävyydet on nähty.
Vaikka Nightwish on Brasiliassa suuri nimi, ei sen backstage Canindé-stadionilla herätä kateutta. Se on noin kymmenen neliön työmaaparakki, jonne on kannettu pari sohvaa ja kylmäkaappi.
Ohuen seinän takana on toinen samanlainen koppi, mutta se on varattu yksinomaan Tarja Turuselle. Se on hänen ehtonsa keikkajärjestäjille. Turunen tarvitsee omaa rauhaa äänensä avaamiseen, ja konsertin jälkeen hän haluaa juoda rauhassa teetä.
Turunen ja hänen miehensä saapuvat keikkapaikalle muun bändin jälkeen, pari tuntia ennen esiintymistä.
Hänellä on mukanaan useita esiintymisasuja, joita hän vaihtaa keikan aikana ja jotka kaikki kelpaisivat tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle (jolle Turunen ja Cabuli ovat toki osallistuneet).
Basisti Marco Hietala esiintyy puolestaan samoissa vaatteissa, joissa hän on kulkenut jo kolme päivää: Virttyneissä shortseissa ja mustassa t-paidassa, jonka rinnuksessa lukee Hellsinki. Jalassaan hänellä on urheilusandaalit ja liekkisukat.
Rokkitähtiä on monenlaisia.
’Internetin keskustelupalstoilla liikkuu paljon huhuja Nightwishistä.Yleisimmät ovat, että Tarja on jättämässä yhtyeen tai että Tarja on raskaana”, Francielle Castilhos sanoo hotelli Blue Tree Millenniumin aulassa Porto Alegren kaupungissa.
17-vuotias Francielle ei usko kumpaankaan huhuun. Hänelle Nightwish merkitsee kokonaista elämäntapaa. Kun Francielle herää aamuisin, hän näkee ensimmäiseksi huoneensa Nightwish-tapetit. Kun hänen kännykkänsä soi, se soittaa Nightwishin kappaletta Wish I Had an Angel. Hänellä on nilkassaan Nightwish-tatuointi, hän osaa yhtyeen kaikkien kappaleiden sanat ulkoa, hän tuntee nimeltä ja ulkonäöltä Nightwishin valomiehen, managerin, monitorimiksaajan...
Franciellen kotikaupungissa, 15 000 asukkaan Uruguainassa, häntä pidetään vähän outona.
”Koulussamme on minun lisäksi yksi tyttö, joka kuuntelee raskasta musiikkia, nu-metallia, Slipknotia ja sellaista. Kaikki muut kuuntelevat Britney Spearsia. Niin muuten minäkin ennen kuin löysin Nightwishin ja vaihdoin tyyliäni”, Francielle sanoo hotellin aulabaarissa vesilasin ääressä.
Vieressä istuu hänen äitinsä. Castilhosit ovat matkustaneet seitsemän tuntia Porto Alegreen, jotta Francielle näkisi idolinsa.
”Sain vihdoinkin kuvan, jossa olen Tarjan kanssa. Viimeksi kun Nightwish oli Brasiliassa, Tarja oli kipeä, eikä jäänyt juttelemaan lainkaan fanien kanssa. Luulin silloin, että hän on töykeä, mikä ei pidä paikkaansa”, Francielle kertoo.
Francielle oli vastassa, kun Nightwish saapui lentokentälle. Iltapäivän hän on päivystänyt hotellilla internetin Nightwish-keskustelupalstalla tapaamiensa ystäviensä kanssa.
Hän harmittelee, että Nightwishin diggailusta on tullut Brasiliassa niin trendikästä. Monet naisfanit eivät niinkään välitä itse musiikista, mutta pukeutuvat paljastaviin pinkinvärisiin toppeihin ja liimautuvat muusikoiden kylkeen. Francielle löysi tietysti Nightwishin jo ”ennen kuin ne olivat MTV:llä”. Hän on niin tosissaan faniutensa kanssa, että haluaisi opiskella suomea, mutta eteläisestä Brasiliasta ei ole löytynyt pätevää opettajaa.
Mutta mikä oikeastaan on Franciellen faniuden syy? Mitä Nightwish hänelle oikein antaa?
”Oi oi, tämä on vaikea kysymys. Ensinnäkin sanoitukset: ne merkitsevät niin paljon enemmän kuin muiden bändien kohdalla. Tuomas ei vain kirjoita niitä Tarjan laulettavaksi, vaan ne kertovat todella siitä, mitä Tuomas tuntee. Ne tunteet ovat niin todellisia, että monesti ajattelen, että tämän olisin voinut kirjoittaa itsekin”, Francielle pohtii ja lisää sitten: ”Monet fanit toivovat, että Tuomas ja Tarja olisivat pari. Emme oikein pidä tästä Marcelo Cabulista.”
Tunnin odottelun jälkeen fanien odotus palkitaan. Hotellin ravintolasta purkautuu osa Nightwishin seurueesta, kaikki tukevassa humalassa. Manageri Ewo Pohjola hoilottaa Frederikiä: ”Olen kolmekymppinen, kolmekymppinen, takana on luja putki rilluvuosien...”
Tuomas Holopaisen askel horjuu hänen tallustaessaan hissin luo. Sitten hän pysähtyy, röyhtäisee äänekkäästi ja aloittaa suomenkielisen messuamisen: ”Nyt kaikki huoneeseen 1109! Naiset sinne, kaikki naiset, baarin tytöt kanssa, ja tuokaa samalla koko baaritiski! Tommi tulee, Tero tulee... huone 1109! Ja kuvausryhmä myös, ja photoshoppi... Naiset sinne! Kyllä pojatkin saa tulla... hetken kuluttua.”
Franciellen äiti katsoo kummastuneena hisseille. Tämäkö nyt on se poeetta, jonka vuoksi hänen tyttärensä on ottanut kaksi päivää luvatonta vapaata koulusta?
”Tuomas taitaa olla vähän humalassa”, Francielle sanoo ja hymyilee sillä tapaa hyväksyvästi kuin humalaisille taiteilijoille on tapana hymyillä.
Ensin vettä tihkuu lamppujen ja ilmastointiputkien pinnoilta pisara kerrallaan. Sitten vähän enemmän. Lopulta portoalegrelaisen Opiñao-rockklubin katto repeää ja valtava vesimassa räsähtää lattialle mukanaan eristeitä ja kattotiiliä.
Yleisö yrittää paeta alakertaan, ja syntyy pieni paniikki. On tosin vaikea sanoa, kumpi sitä aiheuttaa enemmän: nilkkoihin asti ulottuva vesi vai se, että tulvan keskellä koikkelehtii Nightwishin laulusolisti. Osa Nightwishin seurueesta on tullut katsomaan sãopaulolaisen heviyhtyeen Angran keikkaa, ja Tarja Turunen sekä Marcelo Cabuli ovat poikkeuksellisesti mukana. Suomalaisille oli varattu yläkerrasta oma vippitila, muovipleksein eristetty pieni karsina, mutta nyt se on jätettävä.
Tie ulko-ovelle on tukossa. Fanit räpsivät kännykkäkameroillaan kuvia Turusesta, joka on painanut katseensa maahan ja roikkuu miehensä käsipuolessa. Cabuli pälyilee ympärilleen hermostuneen oloisena, tekee täyskäännöksen ja ryhtyy kiskomaan Turusta kohti takaovea. Siellä odottaa pakettiauto.
Lavalla Angra jatkaa vimmaista soittamistaan, vaikka vettä tulvii nyt jo alakertaankin. Kukaan ei tunnu pelkäävän veden ja sähköpiuhojen mahdollisia yhteisvaikutuksia.
”Carry on! Forget everything!” laulaja karjuu.
Turunen ja kumppanit eivät ole enää kuulemassa. He loikkivat autolleen pitkin tuolirivistöä, jonka järjestäjät ovat nopeasti pystyttäneet, jotta tähtivieraiden ei tarvitsisi kastella jalkojaan.
Tarja’s only. Toinen backstagen vessoista on muuttunut erittäin eksklusiiviseksi vip-tilaksi valkoisen paperilapun voimin. Tuomas Holopainen vilkaisee paperia, avaa oven, sitten sepaluksensa ja ryhtyy lorottamaan.
Turustakin pissattaisi. Hän astuu ulos oman koppinsa ovesta, huomaa Holopaisen ja kääntyy kannoillaan. Minuutin kuluttua Marcelo Cabuli tulee ulos ja asettuu istumaan vessakäytävän eteen tiukka ilme kasvoillaan.
On selvästi asioita, joita ei voi jakaa.
Poikien backstagella tapetaan taas aikaa. Emppu Vuorinen valittaa krapulaansa. Jukka Nevalainen kertoo heränneensä viideltä iltapäivällä. Hän kaivaa lääkelaukustaan purkillisen kofeiinitabletteja.
”Tilapäiseen väsymykseen. Mulla tää tilapäinen väsymys on jatkunut nyt puolitoista vuotta.”
Nevalainen ottaa huikan Jägermeisteria, laittaa Children of Bodomin levyn soimaan ja rummuttelee ilmaa.
”Pakko ottaa toinen kofeiinitabletti. Ei ole vielä tarpeeksi hyperaktiivinen olo.”
Katsomon puolella Francielle Castilhos tiirailee keskittyneenä lavalle, jonne jo roudataan Nightwishin soittimia.
”Jännittää”, hän sanoo. Vieressä Antonio Guimares Junior arvuuttelee, onko biisilistaan tulossa muutoksia edellisen keikan jälkeen.
Miksauspöydällä kaikki on valmista. Valot sammuvat. Kaiuttimista alkaa kuulua mahtipontinen taustanauha, jonka aikana yhtye marssii lavalle. Marco Hietala saapastelee eturiviin oikea nyrkki pystyssä ja sandaalit jalassa, sukat hän on vaihtanut tänään pääkallomalliin. Yleisö ulvoo. Ulvonta kiihtyy, kun Tarja Turunen tulee esiin kirkkaankeltaisessa asussaan ja nappaa käteensä samanvärisen mikrofonin.
Ensimmäinen kappale, Dark Chest Of Wonders, alkaa.
Francielle sulkee silmänsä ja aukoo suutaan sanojen tahtiin.
Vielä on hetki aikaa ”matkustaa”.
Viikkoa myöhemmin tapahtuu kummia. Ensin Nightwish julkistaa yhteistyösopimuksen Sampo-pankin kanssa suureellisella kokosivun mainoksella Helsingin Sanomissa. Pankin asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta hankkia pankkikortti, jossa on ryhmäkuva Nightwishistä.
Seuraavana päivänä yhtye esiintyy Helsingissä täpötäydellä Hartwall Areenalla. Katsomossa on muun muassa pääministeri Matti Vanhanen. Viimeistään nyt kuolemasta laulavasta Nightwishistä on tullut salonkikelpoinen Suomi-kuvan lähettiläs, tunnustettu luovan talouden vientituote.
Ja sitten se uutispommi. Helsingin-konsertin jälkeen yhtyeen nettisivuilla julkaistaan Tuomas Holopaisen kirjoittama ja muiden soittajien allekirjoittama avoin kirje Tarja Turuselle.
”...varmaa on ettemme pysty jatkamaan bändiä sinun tai Marcelon kanssa”, Holopainen kirjoittaa. ”.... ihmiset jotka eivät puhu toisilleen vuoteen, eivät kuulu samaan bändiin.”
Holopainen syyttää kirjeessä Turusta lupausten pettämisestä, rahanahneudesta, itsekkyydestä ja fanien aliarvostamisesta.
”Jotenkin Marcelo on saanut sinut muutettua siitä herttaisesta maalaistytöstä diivaksi, joka ei ajattele eikä käyttäydy enää kuten ennen. Tuntuu että olet liian varma omasta korvaamattomuudestasi ja statuksestasi. ”
Kahdeksan ja puoli tuntia uutisen jälkeen Francielle Castilhos lähettää sähköpostiviestin.
”Täytyy sanoa, että tämä ei ollut minulle sittenkään suuri yllätys. Menin viime sunnuntaina lentokentälle nähdäkseni yhtyeen vielä kerran ja näin heti, että bändi ei ollut okei. Puhuimme fanien kanssa siitä, ja monet olivat sitä mieltä, että Tarja on jättämässä Nightwishin”, Castilhos kirjoittaa.
”Tarja on aiemmin sanonut lähtevänsä yhtyeestä ennemmin tai myöhemmin, joten luulen, että Tuomas päätti järjestää hänelle pienen yllätyksen, heh heh... Päätös oli mielestäni oikea, jos kaikki, mitä Tuomas kirjoitti siinä kirjeessä, pitää paikkansa. Toivon, että yhtye löytää jonkun, joka todella haluaa olla osa Nightwishiä, jonkun, joka todella rakastaa sitä, mitä yhtye tekee.”
Diiva ja pojat. By Ilkka Karisto. Published in Image magazine in November 1995. (Issue 9/05.) www.image.fi
|
